Kohti täydellisyyttä...onkohan tää ennenki kuultu...

Nyt saan taas kerran olla ylpee itestäni! Viime viikonlopun jäljiltä painoin siis maanantai aamuna komiat 60.4kg. Hyi helvetti! Asia mistä olen ylpeä on se, että olen onnistunut tiputtamaan painoa näin kahdessa päivässä tänä aamun vaakalukemiin 56.6kg. Olen joka päivä syönyt, mutta vain vähän. Ainoastaan mahdollisimman pienen lounaan töissä. Tänään yksi paistettu peruna ja yksi kalapuikko. Vettäkin oon muistanut juoda oikeen kunnolla näitten tappavan kuumien kelien takia.
Vaikka hyvin tiedänkin tän kaiken olevan vain nesteistä lähtenyttä, uskon ja toivon tän olevan hyvä alkupotku tällä kertaa ehkä jopa onnistuvaan laihdutukseen. Olen nimittäin ens viikonlopun pois kotoa sukulaisissa, joka tarkoittaa minun selviämistä ilman ahmimis kohtauksia. Kun saisin vain syötyä sitä perusruokaakin mahdollisimman vähän. Tuskin onnistuu. Helvetti.

Rakastan

Itkettää

Mua itkettää...aivan vitusti. En edes tiedä miksi. Vanhasta irti päästäminen on vain niin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Joo ihmiset vaihtuu, muistot säilyy, mut mää en vaan pysty. Nää mun entiset kaverit näyttävät hyvin pystyvän. Mun selän takana jauhetaan paskaa, mun läsnäollessa jauhetaan paskaa... Välittää ei pitäisi, mut mun luonteella en pysty oikeen ignooraamaankaan. Kui ihmisel, joka ei muuta yritä ku olla mukava ja tekee kaikkensa miellyttääkseen muita voidaankaan olla noin helvetin ilkeitä. En mä loppujen lopuks ole heille mitään pahaa tehnyt. Ihan vaan vihaamisen ilosta taitavat vihata. Vittu, että maailma on paska paikka. Onneks löytyy muutama ihminen ketkä pitää huolta, kiitos heille. Oon vaan niin loppu, että taidan taasen päätyä terän syleiltäväksi...

Alone again...

Tosiaan olin viikonlopun eräällä mun harvinaisista kavereista. Olipas ihanaa saada viettää aikaa tän ihmisen kanssa ja puhua asioista, niin syvällisitä kuin myös rennommista. Sitä oonkin kaivannut ja tuun kaipaamaan kunnes koulut taas jatkuu ja elämä saattaa hieman helpottaa. Ainakin siihen asti kunnes se kuuluisa stressihelvetti iskee. Nooh koitetaan elää nykyhetkessä.
Viikonloppu meni siinä mielessä hyvin, että osasin nauttia elämästä, enkä ahminut. Toisaalta en myöskään oksentanut kertaakaan, joten uskon lihonneeni... yritän elää mahdollisimman vähin ravinnoin ens viikon ja käyn tekeen rappusreenejä töide jälkee joka päivä. Käskin äiten oikeen vittuilemaan mulle jos en ole lähtenyt vuoreen kun se palaa kotiin...joku kirittäjä täytyy olla.
Vielä kaksi viikkoa siis on sinniteltävä. En vain kestä sitä vihaa joka minuun tällä seudulla kohdistuu. Taas olen yksin, niin yksin. Haluan pois.

Voi sinä kaasunkatkuinen ystäväiseni kiitos että pelastat minut tänäänkin

Heikkoutta se on

Uah, taas oon mökillä...yksin kuinkas muutenkaan. Aurinko paistaa, muttei lämmitä. Outoa.
Päivän syömiset on mennyt rehellisesti päin vittua, taas. Söin töissä makaroonia jauheliha tomaatti kastikkeessa ja muutaman palan patonkia. Kotiin tullessani söin ruisleivän ja nyt vielä jätskin. Mikä mua vaivaa, miks oon näin säälittävän heikko? Tää rupee oleen jo niin naurettavaa, että oikeen saa itsekkin hävetä. Ikuinen läskitia.

Yöperhonen

Taas kirjoitan. Rehellisesti syy on siinä, etten vaan sattuisi tylsistymään ja himoitsemaan noita jääkaapin antimia. Toisaalta voisin mennä kyllä nukkumaankin, väsyttää niin törkeästi ja huomenna on töitäkin.

Illan vietin tänään aurinkoa mökkirannassa palvoen. Sain olla täysin yksin, oman mieleni kanssa. Illan tunnelma oli upea ja osasin olla pitkästä aikaa suht hyvällä tuulella. Pullo pepsi maxia, ilta-aurinko, laituri täysin omassa käytössä ja naapurirannalta kantautuva iloinen puheen sorina ja lapsien kikatus. Rakastan lapsia. Ne pikkukaverit saavat aitoudellaan ja vilpittömyydellään mut aina niin hyvälle tuulelle. Toinen asia mikä illasta jäi mieleen on se kuinka rauhalliseksi mut sai ääni, joka syntyy lokin siivistä tämän lentäessä. En ollut ennen tajunnut kuunnella sitä. En edes muista miltä se tarkalleen kuulosti, mutta jotenkin kummassa se vetos muhun. Outoa, en yleensä ajattele yksinkertaisia asioita näin. Asiat on muuttunut...Toisaalta sanomattakin selvää.

Nälän tunne valtaa mut taas. Onnekseni olen tajunnut jättää taas jääpalat pakkaseen, joten asia korjaantuu pian. Enää en ole hyväntuulinen. Inhoan tätä mielen vuoristorataa, miksen voisi pysyä ennallani edes hetkeä. Nyt haluaisin vain itkeä. En osaa. Yksinäisyys ei sovi minulle, enkä ikinä tule siihen tottumaan. En myöskään ajatukseen, etten ikinä enää tule saamaan ihmisiäni takaisin. Olen katkera. Olen vihainen. Olen surullinen. Olen yksin. Vittu tätä maailmaa. Eikö kukaan oikeasti voi auttaa, onko tämä kaikki tehtävä täysin yksin. Miksi alistun yksinäisyydelle? Miksi alistun mörölle? Nyt juuri en muutakaan voi...

Tyhjää on kaikki.
Tyhjää on oleminen, on olemus, on minä.
Tyhjä katse kylmää maisemat. Maisemat joihin olen niin turtunut.
Vaihtaisin ne jos voisin.
Jos voimani riittäisivät, muuttaisin kaiken.
Nyt haluaisin vain purskahtaa itkuun ja kadottaa kaiken.
Nyt en jaksa mitään.

 

Puolelta toiselle

Voi helvetti tätä kuumuutta! Eivät ne töissäkään antaneet tehdä mitään kauhean fyysistä hommaa tämän kelin takia. Olen siis käytännössä laiskotellut koko päivän. Kesätyössäni huonoa on se, että ruokapolitiikassa huijaaminen on miltei mahdotonta. Esimerkkinä tämä päivä: jouduin syömään ala-astelaisen kanssa kebab ranskalaiset puoleen, eihän tuo nyt omia olisi jaksanut. Ja kotiruoan syöminen töissä ei ollut tänään siis mahdollista. Olen lapsenvahti.

Vajaa tunti sitten palasin töistä ja menin samantien suihkuun "virkistäytymään"... Yritin siis oksentaa vielä toiveikkaana, mutta eihän sieltä enää paljoa saanut irti revittyä. Ja ettei mikään vaan kävisi liian helpoksi niin olihan äiti kotona, enkä voinut äänekkyyteni takia kovin tosissani edes yrittää. Nyt mietin miten kulutan loppupäivän. Tekemistä pitäisi keksiä, etten sorru tyynnyttämään tylsyyttäni ruokaan. Olen ihminen, jonka pitäisi olla kokoajan jossain menossa ja saada viettää aikaa ihmisten ja ystävien parissa. Mikä vitun kohtalo oikeasti sanoi, että juuri minä olen se, joka istuu koko kesän yksin kotona, kun muut pitää hauskaa ja hankkii muistoja. Mun kesämuistot liittyy lähinnä puukkoon, mörköön ja ajatuksiin oman henkensä viemiseen liittyen. Toisaalta ku mietin, miksi luovuttaisin näinkin helpolla. Elämän siis. Onhan muut selvinnyt vaikka mistä vielä toistaiseksi hengissä. Minun ongelmat on tasan yksinäisyys ja itseinho. Niistä pitäisi kyllä päästä yli. Toisaalta omaan vain niin pahasti ristiriitaiset elämänarvot tilanteeseeni nähden, etten osaa yhtään sanoa mitä tästä tulee.

Mä en vain ymmärrä. On ihmisiä, jotka oikeasti tuntee mut ja tietää, että kaikki on päin helvettiä. Miksei kukaan laita tikkua ristiin asian eteen? Eikö niillä herää mitään empatiaa mua kohtaan? Eikö mussa ole kellekkään pientäkään samaistuttavaa puolta? Onko se paskanhailee jos mä vaan lopullisesti katoan? Jos nyt on, katsokootkin, ettei mieli muutu kun olen oikeasti poissa. Tällä hetkellä olen kyllä toisaalta ihan vahvoilla, mutta tiedän hyvin, että jokainen ylämäki kääntyy lopulta alamäeksi. Niin se vain sattuu tää elämä kulkemaan.

Paino edelleen samassa pisteessä kuin pari päivää sitten. Liukuu siinä 58 puolella ja toisella. Nyt uskon kumminkin muutokseen näin saatuani itseni taas totuteltua irti tuosta viikonloppu ahmimisesta. Kaiken lisäksi kaksi seuraavaa viikonloppuani kuluvat uusissa maisemissa eli tekemistä syömisen sijaan riittää. Ja nyt perjantaina ajattelin kiskoa sitä alkoholia niin kunnolla, että kaikki kalorit varmasti tulee myös ulos. Oon niin odottanut tätä pääni nollausta. Yksin ei siis tosiaan ole tullut juotua...

Oon muuten tosi yllättynyt teistä viidestä lukijasta! Kiitos teille, saatte oloni tuntemaan ehkä hieman kuulluksi. Tai ainakaan en ihan tyhjään internetin syvyyksiin kirjoita. Mutta näihin tunnelmiin, taidankin hakea jääpalat pakkasesta.

jotain niin kaunista

Haluaisin vain pienen ystävän, jonkun joka ei meinisi pois

Olen 16-vuotias omaa mieltä vastaan painiva ihmisen alku vailla järkevää päämäärää. Elämän tärkeimpiä arvoja mulle on ystävät. Ystävät, jotka kesän alussa hiljalleen menetin. Ilman syytä, ilman järkevää selitystä. Tai..minun vikanihan se kuulemma oli, mutta loppujenlopuksi niin pienien virheiden ei pitäisi kaikkea kaataa. Vika on minussa itsessäni. Olemukseni ja luonteeni on vain todenäköisesti havaittu niin paskaksi, että on kai aivan oikein, että olen yksin. Onneksi omaan vielä kaksi hyvää ystävää, joista aion pitää kaikin voimin kiinni. He vain asuvat tällä hetkellä aivan liian kaukana minusta. Koulujen alkua odotellessa...silloin pääsen näkemään heitä ja saan elämälleni muutakin sisältöä kuin oman ruman mieleni, laihdutuksen, mattopuukon ja mörön.

Laihdutuksestani voisin sanoa sen verran, että omaan ehkä maailman heikoimman itsekurin. Silti kun aloitettua homman saan, se luistaa ongelmitta. Vietän n.6 päivän mittaisia paasto jaksoja, jotka ikävä kyllä yleensä päättyvät hallitsemattomaan ahmimiskohtaukseen. Viikonloppuisin lihon useimmiten samoihin mittoihin mistä viikon alussa lähdettiin. Vaikka oksennankin, osa ruoasta jää sisääni ja vain lihon. Paino jojoilee siinä 58-54 viikon sisään. Kynnyksen yli on päästävä! Lupaan pitää teidät ajan tasalla.

En esiinny bloggerissa omalla nimelläni. Nimi Tia Mäkinen ei siis liity mitenkään omaan elämääni. Sen sijaan, kaikki mitä kirjoitan on kuin filminauhaa omasta mielestäni.

Tällä erää en jaksa itsestäni enempää kertoa. Jos kiinnostuksesi yhtään heräsi ja haluaisit lukea minusta muuta mitä en nyt maininnut, laita ihmeessä postausideoita. Kaikesta en uskalla kovin tarkasti kertoa, etten vahingossa paljasta itseäni, mutta yritän vastata kaikkeen.


                                             Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan

                                                        Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.

                                                      "Kuinka muka siivekäs niin maassa
                                                                          olla vois?" 

                                                              Vakavasti otti vasta kun
                                                             tuo pieni keiju nukkui pois.